Kerhohuoneesta yleisesti

Symbioosin kerhohuone (tuttavallisemmin Kertsi) sijaitsee Biokeskus 3:n ensimmäisessä kerroksessa 24h atk-luokan vieressä ja se on yhteinen Myy ry:n ja Svenska Naturvetarklubben rf:n kanssa. Kertsillä on tarjolla kaikkien järjestöistä jäsenille mm. ilmaista kahvia ja teetä, rahaa vastaan myös pientä naposteltavaa. Kertsi on tarkoitettu kaikkien opiskelijoiden yhteiseksi ajanvietto- ja taukopaikaksi, mutta välillä järjestöt myös järjestävät siellä erilaisia kaikille avoimia tapahtumia, kuten piirustus- ja elokuvailtoja. Myös monet ainejärjestötoimintaan liittyvät kokoukset pidetään kerhohuoneella.

Järjestöt vastaavat kerhohuoneen ylläpidosta ja siisteydestä yhteisesti ja jokaiselta järjestöistä löytyy kerhotilavastaavia tähän tehtävään. Vaikka järjestöillä onkin kerhotilavastaavia, on jokainen jäsen itse vastuudessa omien jälkiensä siivoamisesta. Kertsi ei myöskään ole oikea paikka tavaroiden säilyttämiselle, joten ethän jätä omaisuuttasi lojumaan sinne pitkiksi ajoiksi!

Kertsillä pääsee kokemaan mielenkiintoisten keskutelujen ja tieteellisten debattien lisäksi myös normaalia kevyempää toimintaa, kuten kertsille tilattavan Demin lukemista.

 

Kartta Symbioosin kerhohuonelle

Kertsin sijainti Viikin kampuksella. Biokeskus 3:n soite on Viikinkaari 1.

 

 

Jäsenpalvelut

Symbioosi tarjoaa jäsenilleen erilaisia palveluita niin opiskelun kuin vapaa-ajan iloksi. Ilmaisen kahvin, teen ja loistavan seuran lisäksi kerhohuoneellamme on tarjolla seuraavia asiota.

Kirjasto ja oppaat

Kertsiltä löytyy Symbioosi ry:n kirjahyllyjä, joissa on useita alaamme liittyviä oppikirjoja ja kurssien prujuja, joita saa lukea Kertsillä vapaasti. Samoin tarjolla on myös lajimääritysoppaita lainattavaksi eläintuntemuksen kurssin tai spontaanin luontoretken ajaksi. Opintokokoelmiimme myös kuuluu eläinpreparaatteja anatomian ja taksonomian opiskelua varten sekä myös nahkakokoelma piennisäkästuntemuksen avuksi.

 

Lainaoptiikka

Kampuksemme vieressä oleva Vanhakaupunginlahti on merkittävä ja hyvin kaunis luontokohde, josta löytyy myös hyvin lintuja. Niin ikään Ahvenanmaan linturallissa tarvitaan optiikkaa. Tästä syystä jäsenemme voivat nimeään vastaan lainata optiikkaa. Tämä tapahtuu antamalla yhteystietonsa Biok3:n vahtimestareille. Tarjolla on sekä kiikarit että useampi kaukoputki.

 

Retkeilytarvikkeita

Kertsillä on myös tarjolla retkeileville symbionteille lainaan teltta, kaksi makuupussia ja makuualustoja. Muistathan puhdistaa lainaamasi tavarat ennen palautusta! Näitä voi hyödyntää niin retkillä kuin esim. Ahviksen ulkojoukkueena...

 

Lepakkodetektori

Lepakot, nuo öittemme pikku liihottelijat ovat mielenkiintoisia eläimiä. Tästä syystä kerhohuoneeltamme saa (hallituksen edustajan luvalla) lainata öistä lepakkoretkeä varten näiden ääntä havaitsevan laitteen, jolla ne pikku nahkasiivet saa määritettyä lajilleen.

 

Kyykkäsetti

Jäsenemme saavat lainata käyttööns' myös kyykkäsettia, jolla he voivat (toivottavasti Akateemisen kyykän MM-kisoja varten ;)) treenata kartunheittotaitojaan. Tähän liittyy myös kyykkäkerhomme KC Symbioosi.

 

Tämän lisäksi kerhohuoneeltamme löytyy karttoja, lautapelejä, mielenkiintoisia ihmisiä ja hyviä neuvoja.